Hampaan iän vaikutus posliinin kerrostukseen

Hampaisto muuttuu ikääntymisen myötä. Tämä on seurausta attriittiosta (= luonnollinen kuluminen), abraasiosta (= ulkopuolisen tekijän esim. hammasharjan aiheuttama kuluminen), pehmytkudosten vetäytymisestä ja sävymuutoksista.

Työmme alussa käsittelemme luonnonhammasta ja -hampaistoa, hampaiden ominaisuuksia ja ikääntymisen aiheuttamia muutoksia. Perehdymme siihen, miten ikääntymisestä aiheutuvat muutokset täytyy ottaa huomioon metallokeraamista kruunua tehtäessä. Keskitymme ainoastaan keramian kerrostukseen.

Tutustuimme Iähemmin neljän kansainvälisesti tunnetun hammasteknikon, Ernst A.Hegenbarthin, David Korsonin, Klaus Müterthiesin ja Makoto Yamamoton, yksilöllisiin kerrostusohjeisiin eri ikäryhmille. Heidän ohjeidensa mukaan kerrostimme kaksitoista kruunua. Kokeilun tarkoituksena oli vertailla eri kerrostustekniikoita ja niiden onnistumista käytännössä. Meillä ei ollut tarvittavia posliinimassoja, joten käytimme Vitan VMK 95 posliineja.

Ikääntymisen aiheuttamat muutokset luonnonhampaassa

Morfologia

Yhden määritelmän mukaan ihmiset jaetaan ulkomuodon pohjalta kolmeen pääryhmään: leptosominen, atleettinen ja pykninen. (Puro. 1970) Leptosomin tyypillinen ruumiinrakenne on hintelä ja hoikka, hampaat ovat pitkät, kapeat ja kolmiomaiset. Syvä purenta on yleinen tälle rakennetyypille, jossa ykköset ja kakkoset ovat pystyssä tai palatinaalisesti kallistuneet ja kakkoset ovat usein hieman ykkösten päällä.(Puro,1970)

Atleetikko on jykevä ja voimakas. Hampaat ovat suorakaiteenmuotoiset ja yleensä säännöllisessä hammaskaaressa, jossa esiintyy harvoin pientä ylipurentaa. (Puro 1970)

Pyknikon ominaispiirteitä ovat pyöreys ja lihavuus. Lyhyehköt hampaat ovat ovaalimaisia tai pyöreitä. Melko säännöllisessä hammaskaaressa esiintyy diasteemoja sekä yli- että kärkipurentaa. (Puro 1970)

Edellä mainittuja rakenne- ja hampaistotyyppejä ei yleensä tavata täysin puhtaina, vaan useimmat henkilöt ovat eri tyyppien sekoituksia. (Puro 1970)

Yleensä neliömäiset, paksut hampaat näyttävät maskuliinisilta, kun taas pyknikolle tyypilliset hampaat mielletään naisellisiksi. Tämä ennakkokäsitys ei kuitenkaan pidä paikkaansa: ei ole olemassa erikseen miesten ja naisten hampaita. Hampaiden muotoon vaikuttavat sukupuolta enemmän kasvojen muoto ja persoonallisuus. (Yamamoto 1985,405)

Hampaiston muutokset

Hampaistossa tapahtuu muoto-opillisia muutoksia iän myötä. On välttämätöntä jäljitellä näitä morfologisia muutoksia metallokeraamisissa töissä, jotta töistä saadaan esteettisesti tyydyttäviä. Attriittio, abraasio ja pehmytkudosten vetäytyminen sekä sävymuutokset ovat yleisimmät ikääntyvän hampaiston tunnusmerkit. (Yamamoto 1985,408)

Nuori, pysyvä hampaisto näyttää neliö- tai ovaalimaiselta, vaikka hampaat olisivatkin kolmiomaiset, sillä pehmytkudos peittää kervikaalialueen. Hampaiden lopullinen muoto selviää vasta, kun henkilö on saavuttanut aikuisiän. Tällöin pehmytkudos alkaa vetäytyä asteittain, jolloin hampaiden kaulat paljastuvat. Juurten paljastumisen ja inkisaalikärkien kulumisen myötä neliö- ja ovaalimaiset hampaat alkavat näyttää kolmiomaisilta iän karttuessa.(Yamamoto 1985,408)

Kuluminen tapahtuu yleensä ylähampaistossa. Kun pysyvä hampaisto on muodostunut, ovat ykköset ja kolmoset 1-2 mm pidempiä kuin muut ylähampaat. Kaikista yläetuhampaista, joiden kuluminen alkaa ykkösistä ja kolmosista, tulee lopulta samanpituisia. Kun kuluminen etenee, dentiiniä paljastuu. Valmistettaessa töitä vanhan ihmisen hampaistoon tämä seikka on syytä ottaa huomioon karakterisointivaiheessa. etenkin alaetuhammasalueella.(Yamamoto1985,410)

Vanheneminen aiheuttaa muutoksia approksimaaliväleissä. Nuorilla henkilöillä approksimaaliväli on hyvin ahdas kervikaalitasolla ja avautuu laajasti inkisaalitasolla, vanhemmilla henkilöillä tämä suhde on päinvastainen (kuva 1). Ilmiö on seurausta inkisaalireunan kulumisesta ja pehmeän kudoksen poistumisesta, mikä on syytä ottaa huomioon metallokeraamista työtä tehtäessä. Lisäksi laajat approksimaalivälit ovat tärkeitä metallokeraamista työtä kerrostettaessa, jotta saadaan luotua kolmiulotteinen vaikutelma Leveä approksimaaliväli on hyvä tehdä inkisaalitasolle, koska kervikaalialue on useimmiten huulten peitossa.(Yamamoto 1985.414-415)

Hampaita tehtäessä on syytä ottaa huomioon kontaktipisteiden sijainti. Kervikaalisesti sijoitetut kontaktipisteet saavat hampaiston näyttämään nuorelta, kun taas vanhassa hampaistossa kontaktipisteiden tulee olla inkisaalisesti. On syytä kuitenkin varoa sijoittamasta kontaktipisteitä liian kervikaalisesti. Ylikerrostettu posliini painaa pehmytkudosta, estää riittävän puhdistettavuuden, aiheuttaa tulehduksia ja on epäesteettinen. Approksimaalivälin sulkeminen vanhassa hampaistossa saa sen näyttämään nuoremmalta. Jos hampaistosta halutaan kuitenkin vanhan näköinen, tulee kontaktipisteet sijoittaa mahdollisimman linguaalisesti ja ne tulee avata labiaalipuolelta riittävän laajaksi. Välin syvyysvaikutelmaa voidaan korostaa oranssinruskealla tehostevärillä. (Yamamoto 1985,416)

Hampaan muutokset

Hampaat voidaan jakaa kolmeen eri ikäryhmään: nuoriin, keski-ikäisiin ja vanhoihin. Kullakin ryhmällä on omat erityispiirteensä. Jokaisen ikäkauden tyypilliset muodot olisi hyvä opetella tunnistamaan ja harjoitella tekemään sävyineen ja karakterisointeineen, jotta pystytään saavuttamaan luonnollinen vaikutelma.

Nuori hammas on vaalea ja opaakkinen. Pinnalla näkyy hienoja kehitysuurteita ja muita epäsäännöllisyyksiä. Nuoren hampaan koskematon, virheetön muoto pysyy vain Iyhyen ajan. Mameloneja esiintyy vain yksinomaan nuoressa hampaassa. Sormikuvio on kehittynyt kolmesta labiaalisesta kehityslohkosta, jotka voidaan nähdä dentiinissä. Mamelonit lakkaavat näkymästä inkisaalireunaa Iähestyttäessä ja niiden väri poikkeaa usein hampaan perussävystä. Hampaassa on usein nähtävissä kapea kermanvalkoinen raja eli ns. halo-efekti inkisaalireunassa. Halo-efekti näkyy, kun tuleva valo heijastuu hampaan inkisaalireunasta.(Hegenbarth 1989,69) Lisäksi nuoressa hampaassa voidaan erottaa vaaleita kalkkiläikkiä ja vaikeasti havaittavia kiillehalkeamia.

Tyypillinen keski-ikäinen hammas on nuoreen hampaaseen verrattuna kauttaaltaan hieman tummempi. Pinta on tasoittunut ja muuttunut kiiltävämmäksi. Lisäksi hampaiden labiaalipinnalle muodostuu kiillehalkeamia. Useimmiten ensimmäinen merkki hampaan kulumisesta on yläetuhampaiden inkisaalireunan ns. piparkakkukuvion kuluminen. Dentiinimamelonit on korvattu sekundääridentiinilIä, mikä näkyy heikkona keltaoranssina juovana inkisaalireunassa. Lievä pehmytkudosten vetäytyminen on paljastanut juuren pinnan, mikä osaltaan voimistaa hampaan alkuperäistä sävyä. (Korson 1990, 74)

Vanhimman ikäryhmän hampaat ovat usein silmäänpistävän värikkäitä. Perussävyltään ne ovat ruskeita tai harmaita. Miljoonat huulten liikkeet ovat kuluttaneet hampaan pinnan aivan tasaiseksi (Müterthies 1991,16). Myös inkisaalikärjet ovat kuluneet ja dentiini on paljastunut. Kiille on vanhassa hampaassa usein läpinäkyvä ja sen alta voi selvästi nähdä dentiinin ja hampaan kärjen rajan. Lisäksi vanhassa hampaassa juuri on paljastunut. Muita karakterisointeja ovat mm. kiillehalkeamat, värjäytymät ja karies.(Korson 1990,81)

Pinnan morfologia

Luonnonhampaiden pinnalla esiintyy harjanteita, uria ja hienoja epäsäännöllisisyyksiä. Pinnan epäsäännöllisyydet korostavat hampaan kiiltoa ja siksi on tärkeää jäljitellä tarkasti pinnan karakterisointia keraamisissa töissä. (Yamamoto 1985,416) Jos pintakarakterisointeja ei ole tarkasti tehty, kruunu erottuu viereisistä luonnonhampaista jopa silloin, kun sävy ja muoto ovat hyvin tehdyt.

Etuhampaiden labiaalipinnalla on usein kolme horisontaalista harjannetta (mesiaalinen, mediaaninen ja distaalinen) ja kaksi matalaa labiaaliuraa niiden välissä. Kervikaalisessa kolmanneksessa on yhdestä neljään (tavallisesti kaksi tai kolme) horisontaalista uraa, joiden välissä on horisontaaliharjanteita (kuva 2.). Koska näiden lisäksi erityisesti nuorissa hampaissa on monia muita epäsäännöllisisyyksiä, ei metallokeramiassa kruunun labiaalipintaa pitäisi tasoittaa kumikiekolla tai hiekkapaperilla.(Yamamoto 1985,417)

Väri

Ikääntymisen myötä luonnonhampaissa tapahtuu värimuutoksia. Kiilteestä tulee läpikuultavampi, dentiini muuttuu ja värjäytymiä esiintyy läpikuultavien kerrosten lisääntymisen seurauksena. (Yamamoto 1985,354)

Kiille on muodostunut kiilleprismoista, jotka ovat rakentuneet eri kokoisista ja muotoisista hydroksiapatiittikiteistä. Nuoren ihmisen kiilteessä valo hajoaa ja heijastuu voimakkaasti hydroksiapatiittikiteistä ja muista rakenteista. Hammas näyttää valkoisemmalta ja vähemmän läpikuultavalta. Luonnonhampaan ikääntyessä valo ei enää heijastu hajanaisesti, minkä seurauksena hammas näyttää lapikuultavammalta. (Yamamoto 1985.354)

Pääsyynä ikääntyvän luonnonhampaan värinmuutokseen on kiillekerroksen muuttuminen läpikuultavammaksi. Tällöin allaolevien kerrosten sävyt heijastuvat helpommin hampaan pinnalle. Kiilteen vaaleansinertävä sävy muuttuu tummanpunertavaksi. Koska kiille on ohuinta kervikaalisesti, alkavat värimuutokset näkyä ensin näillä alueilla. (Yamamoto 1985,355)

Kiilteen värimuutoksiin vaikuttavat myös läpinäkyvien alueiden lisääntyminen sekä hampaiden inkisaalinen ja labiaalinen kuluminen. Ikääntymisen seurauksena dentiinissä tapahtuu kalkkeutumista. Kiilteen alimman kerroksen kalkkeutuminen on huomattavinta inkisaalireunassa ja kuspeissa. Nämä alueet ovat usein hyvin lapikuultavia. Kalkkeutuminen yhdessä kiilteen läpikuultavuuden lisääntymisen kanssa lisää valon läpäisyä koko hampaassa. Tästä johtuu ikääntyneiden hampaiden alhainen tummuusaste ja värikylläisyyden kasvaminen.(Yamamoto 1985,355-356)

Ulkoiset ärsykkeet voivat muodostaa opaakkidentiiniä. Kuluneiden hampaiden kärjissä esiintyy opaakkimaista, kalkkeutumatonta dentiiniä. Opaakkidentiini näyttää samealta, koska valo heijastuu hajanaisesti epätasaisesti kalkkeutuneesta pinnasta (Yamamoto 1985,356)

Kiille- ja dentiinikerroksissa tapahtuvien muutosten lisäksi värjäytymistä esiintyy kiilteen pinnalla luonnonhampaassa. Nämä muutokset esiintyvät erityisesti kervikaali- ja approksimaalialueilla sekä kuopissa ja fissuuroissa, joiden tehokas puhdistus on vaikeaa. Näillä alueilla kasaantunut ruoka, bakteerit, monenlaiset metalli-ionit sekä nikotiini-, kahvi- ja teetummentumat ovat lujasti kiinnittyneet hampaan pintaan. Värjäävät aineet tunkeutuvat syvimpään kerrokseen ja aiheuttavat kellertävänruskeaa värjääntymistä. Myös karies värjää hampaita. Vanhalla ihmisellä on usein inkisaalialueella oransseja ja ruskeita tahroja. Nämä ovat seurausta siitä, että pigmentit ovat tunkeutuneet kulumisen vuoksi paljastuneeseen dentiinikerrokseen. (Yamamoto 1985,357)

Koska kiilteen rakenne on liuskamainen, hammas näyttää säröilevän. Nuorella henkilöllä säröt näyttävät valkoisilta kiillehalkeamilta. Ikääntymisen myötä ne muuttuvat tummemmiksi, koska pigmenttiä tunkeutuu säröihin. (Yamamoto 1985,357)

Hampaan väriin vaikuttavat tärkeimmät tekijät ovat sävy ja kiille sekä niiden jakaantuminen hampaan pinnalla. Jos luonnonhampaan sävyä on tarkoitus jäljitellä hyvin, on myös syytä ottaa huomioon luonnonhampaan erilaiset Iäpikuultavuusrakenteet (Hegenbarth 1989,35)

Hampaat jaetaan Iäpikuultavuuden mukaan kolmeen ryhmään. Ryhmään A kuuluvat hampaat, joissa ei ole selvää Iäpikuultavaa rakennetta tai läpikuultava kerros peittää tasaisesti koko pinnan. (Hegenbarth 1989,35)

Ryhmän B hampaille on ominaista, että Iäpikuultava kerros rajoittuu inkisaalialueelle. B

ryhmän hampaat jaetaan vielä seitsemään alaryhmään.(Hegenbarth 1989,35)

Edellisistä ryhmistä poiketen ryhmän C hampailla on Iäpikuultava kerros sekä approksimaali- että inkisaalialueilla. Nämä hampaat jaetaan vielä erikseen kahdeksaan alaryhmään. (Hegenbarth 1989,35)

Läpikuultavuusryhmien Aja B on todettu hallitsevan aina kolmeenkymmeneen ikävuoteen asti, tämän jälkeen Iäpikuultavuusryhmän C hampaat ovat hallitsevia. Vanhemmilla ihmisillä on todennäköisemmin ryhmien A ja C hampaita, sillä Iäpikuultavuus kasvaa hampaiden approksimaalialueilla. (Hegenbarth 1989,35)

Hampaan kerrostaminen eri ikäryhmille

Jotta ikääntymisen aiheuttamia muutoksia metallokeraamisissa töissä voidaan jäljitellä, täytyy kerrostustekniikoita muunnella. Tutustuimme Korsonin, Müterthiesin ja Yamamoton hampaiden kerrostusohjeisiin sekä Hegenbarthin valokuviin eri-ikäisistä kerrostetuista hampaista.

Hegenbarthin tekniikka

Hegenbarth on kerrostanut kustakin ikäryhmästä useampia hammasmalleja, jotka on karakterisoitu eri tavoin. Valitsimme jokaisesta ikäryhmästä yhden kerrostettavan kruunun.

Nuori hammas

Nuorta hammasta kerrostettaessa on erityisen tärkeää huomioida hampaan tummuusaste. Pienetkin erot tummuusasteessa ovat silmiinpistäviä. Nuoren hampaan pinnalla voidaan jo nähdä muutamia pintakarakterisointeja. Niiden tekeminen aidon oloisiksi on kuitenkin erityisen hankalaa. (Hegenbarth 1989,69)

Nuorta hammasta kerrostettaessa posliiniolkapään tekemistä suositellaan erityisesti siksi, että kruunun reuna on näkyvällä alueella. Kerrostettaessa hammasta on syytä kiinnittää myös erityistä huomiota kervikaali- ja approksimaalialueisiin. Keinotekoisen näköisiä tummia alueita ja rajoja nähdään usein approksimaalialueella. Tämä on seurausta siitä, että on käytetty voimakkaita värejä tai opaakkia, joka heijastaa voimakkaasti tulevan valon. Transparentit materiaalit kyllin paksuina kerroksina kervikaalialueella sallivat paremman valonIäpäisyn. (Hegenbarth 1989,69)

Kruunun sävyjen luonnollisuus perustuu pääasiassa kirkkaan opaakkidentiinin ja kiilteen Iäpikuultavuuden alueellisiin vaihteluihin. Valon taittumista ja heijastumista metallokeraamisesta työstä voidaan parantaa käyttämällä tavallisen kärkivärin lisäksi erilaisia Iäpinäkyviä transparenttimassoja ja vaaleaa opaakkista kärkiväriä. (Hegenbarth 1989,69)

Kruunun pinnan muokkaaminen nuoren hampaan kaltaiseksi on erityisen vaikeaa. Viereisten luonnonhampaiden tarkka pintakuvioiden matkiminen on välttämätöntä. Pinnan liika kiillottaminen tekee kruunusta välittömästi muista hampaista erottuvan.(Hegenbarth 1989,69)

Keski-ikäinen hammas

Hegenbarth ei tee sekundääridentiinin ja kiillehalkeamien lisäksi juuri muita sisäisiä karakterisointeja keski-ikäiseen hampaaseen. Opaakkidentiininä Hegenbarth käyttää dentiinimassaa, johon on sekoitettu valkoista ja hampaan värin mukaan myös kellertäviä dentiinin tehostemassoja. Valkoinen väri saa aikaan opaakkimaisen vaikutelman, kun taas keltaisten värien käyttö voimistaa hampaan väriä ja luo keski-ikäiselle hampaalle tyypillisen ulkonäön.

Dentiiniin on lisätty erisävyisiä kellertäviä tehostemassoja. Niiden tarkoituksena on estää hampaan liiallinen kirkkaus ja samalla lisätä värisävyjen voimakkuutta. Inkisaalialueella käytetään kärkiväriä ja erilaisia transparenttimassoja, kuten opaalimaista ja kirkasta transparenttimassaa. Hampaissa, joissa on Iäpikuultava mesiaali- ja distaalireuna Hegenbarth käyttää harmaalla tehostettua kärkiväriä.

Vanha hammas

Opaakkidentiiniä valmistetaan lisäämällä dentiinin tehosteita opaakkidentiiniin. Näin pyritään saamaan hampaan ytimestä voimakkaamman värinen. Dentiinimassan sävyä voimistetaan lisäämällä siihen dentiinin tehosteväriä kuten keski-ikäisessä hampaassa. Vanhan hampaan kerrostus ei juurikaan poikennut keski-ikäisen hampaan kerrostuksesta.

Korsonin tekniikka

Korsonin hampaille ovat tyypillisiä hyvin voimakkaasti värjätyt juurialueet. Nuoren hampaan inkisaalireuna oli hyvin Iäpinäkyvä ja vanhan puolestaan Iäpikuultamaton.

Nuori hammas

Nuori hammas kerrostetaan valmiiksi pelkällä dentiinimassalla. Kärkiväriä varten labiaalipinnasta leikataan kevyesti viiste pois aina kervikaalialueelle asti. Mesiaali- ja distaalireunalta leikataan myös pois ohuet suikaleet. Tätä perusleikkaustekniikkaa käytetään kaikkia hampaita kerrostettaessa.(Korson 1990,69)

Nuorelle hampaalle tyypillinen inkisaalidentiinin läpikuultamattomuus saadaan tekemällä inkisaalireunasta katkonainen ja epäsäännöllinen. Inkisaalireunaan pitää varoa laittamasta liikaa sinistä väriä tai sotkemasta värejä, koska se saa aikaan luonnottoman siniharmaan sävyn kiilteeseen. Mamelonit on syytä saada oikeaan paikkaan, koska jälkikäteen korjaaminen on hankalaa. Valokuvien käyttäminen apuna kerrostuksessa on suositeltavaa.(Korson 1990,72)

Ensimmäinen kerros transparenttia massaa laitetaan inkisaalireunaan. Kirkkaan transparenttimassan on tarkoitus suodattaa inkisaalialueella olevia värejä ja luoda enemmän harmaata Iäpikuultavuutta inkisaalialueelle. Toinen horisontaalinen kaistale tehdään hampaan keskelle. Tähän käytetään valkeaa kärkiväriä, jonka on tarkoitus matkia nuoren hampaan opaalimaista kiillettä. Kervikaalialueella käytetään opaalinhohtoista transparenttimassaa, jonka tarkoituksena on lisätä kervikaalialueen elävyyttä. (Korson 1990,72-73)

Keski-ikäinen hammas

Keski-ikäisen hampaan opaakkikerrosta tehtäessä on otettava huomioon lopullisen hampaan väri. Kervikaalialueella käytetään värjättyä dentiiniä. Dentiinimassa kerrostetaan hampaan muotoiseksi siten, että se pidentyy inkisaalisesti. Keski-ikäisessä luonnonhampaassa dentiini ulottuu Iähes inkisaalireunaan asti. Tämän vuoksi dentiinikerroksen leikkaus tehdään labiaalisesti ja linguaalisesti. Ohut dentiinikiila jätetään. Tämä estää tyypillisen harmaan sävyn esiintymisen inkisaalialueella.(Korson 1990,75,81)

Keski-ikäisessä hampaassa esiintyvää sekundääridentiiniä jäljitellään käyttämällä Duceran mamelonivärejä. Mameloniväri levitetään jatkuvana, mutta epäsäännöllisenä nauhana inkisaalialueen Iäpi.(Korson 1990,76)

Kiille tehdään kahdesta eri kerroksesta. TäIIä on pyritty matkimaan luonnonhampaan rakennetta. Ensimmäisessä kerroksessa käytetään valkeahkoa kärkiväriä, jotka levitetään aaltoilevasti Iähes koko pinnalle kervikaalialueen rajaan asti. Tämän jälkeen kiillekerros harjataan karakterisointeihin asti pois. Tarkoituksena on jättää vain hyvin ohut kärkivärikerros dentiinin ja karakterisointien pinnalle. Seuraavaksi hampaalle levitetään kirkas transparenttikerros, jonka tarkoituksena on luoda Iäpikuultava pinta.(Korson 1990,81)

Vanha hammas

Vanhassa hampaassa dentiinin kerrostus ja leikkaus tehdään kuten keski-ikäisessäkin hampaassa. Voimakkaat keltaiset ja ruskeat sävyt tehdään lisäämällä pinnan maalivärejä dentiiniin. On syytä muistaa, että maaliväreillä on taipumusta tahriintua ja tulla aiottua voimakkaammaksi polton jälkeen. (Korson, 1990.78) Karakterisoinnit peitetään kirkkaalla transparenttimassalla, johon on lisätty 10% dentiinimassaa (Korson 1990,81).

Müterthiesin tekniikka

Klaus Müterthies jaottelee hampaat kevät-, kesä-, syksy- ja talvihampaisiin. Metallirunkojen peittämiseen käytetään kultaseosta, jonka tarkoituksena on antaa kruunulle Iämpimämpi sävy (Müterthies 1991,20). Tavallinen opaakki levitetään metallirungon labiaalipuolelle ja muut pinnat, kuten kervikaali- ja linguaalialue, peitetään tehostetulla opaakilla. Opaakkimaista dentiiniä kerrostetaan approksimaalialueelle. Opaakkimainen dentiini koostuu dentiinistä sekä valkoisesta ja oranssista tehosteväristä. Valkoinen lisää opaakkimaisuutta, oranssi antaa posliinille Iämpimän sävyn. (Müterthies 199I,23-26)

Jokainen valmistettava hammas kerrostetaan lopulliseen muotoon dentiinillä. Dentiinikerrostuksen jälkeen poistetaan dentiiniä labiaalipinnalta, approksimaalivälistä ja inkisaalireunasta.(Müterthies 1991, 27-28) Kaikki poistot tehdään samalla tavalla jokaisen eri ikäluokan hampaassa. Kärkivärit korvataan inkisaalikärjen ja approksimaalivälien poistot.

Karakterisointeja tehdessään Müterthies käyttää muista poiketen ns. Iäppätekniikkaa. Kosteasta posliinimassasta nostetaan Iäppä, jonka pohjalle laitetaan tehosteväriä. Tehostevärin sävy voi vaihdella vaalean keltaisesta mustaan. Läpän kattoon laitetaan valkoista tehosteväriä, jonka jälkeen se suljetaan.

Lähes poikkeuksetta Müterthies käyttää tehostevärien kanssa lasitusjauhetta. Lasite voimistaa vaikutelmaa värin syvältä heijastumisesta ja kirkastaa käytettyjä tehostevärejä (Müterthies 1991,30). Tämän lisäksi Müterthies kerrostaa kruunut kahdella poltolla. Toisessa poltossa värit kirkastuvat (Müterthies 1991,35).

Keväthammas

Erityisesti nuoressa hampaassa on vaaleita alueita ja mameloneja, joita täytyy jäljitellä. Tämän jälkeen karakterisoitu labiaalipinta muotoillaan valmiiksi transparentilla massalla. Siistitty linguaalipinta peitetään opaakkimaisella dentiinillä. Tämä suojaava kerros pysäyttää valon ja estää yksittäisten kerrosten Iäpiheijastumisen. Opaakkidentiini peitetään transparentilla massalla, jolla tehdään linguaalipinnan muodot.(Müterthies 1991,30-33) Tarvittavia lisäkarakterisointeja voidaan tehdä ns. läppätekniikalla.

Ensimmäisen polton jälkeen kervikaalialueelle lisätään tehostettua dentiiniä. Nuorissa hampaissa usein nähtävä halo-efekti jäljitellään seuraavaksi Tällä karakterisoinnilla määritellään hampaan lopullinen pituus. muut muoto-opilliset korjaukset tehdään transparentilla massalla. (Müterthies 1991,35-36)

Kesähammas

Kesähampaassa on mesiaalipuolella vaaleita ja distaalipuolella kellertäviä alueita. Myös kesähampaassa esiintyy mameloneja. Karakterisointien jälkeen koko labiaalipinta peitetään transparentilla massalla. Samalla voidaan tehdä kiillehalkeamia. Halutut lisäkarakterisoinnit tehdään Iäppätekniikalla. (Müterthies 1991,43-48) Ensimmäisen polton jälkeen inkisaalikärkeen lisätään oranssilla tehostettua dentiiniä, jolla jäljitellään paljastunutta dentiiniä. (Müterthies 1991,51)

Syksyhammas

Syksyhampaan labiaalipinnan karakterisoinnit tehdään mesiaalisesti harmaalla ja distaalisesti oranssilla dentiinillä. Harmaa alue peitetään dentiinillä. Näin vähennetään karakterisoinnin voimakkuutta ja lisätään syvyyden tuntua. Inkisaaliset karakterisoinnit kerrostetaan kiilamaiseen muotoon. Karakterisoinnit peitetään käkivärillä. Sitä kerrostettaessa voidaan samalla tehdä kiillehalkeamia. Jos halutaan tummempia, näkyvämpiä kiillehalkeamia, leikataan pinta auki opaakkiin asti. Kiillehalkeamaa ei saa peittää transparentilla massalla. Muita karakterisointeja voidaan tehdä Iäppätekniikalla (Müterthies 1991, 54-60)

Linguaalipuolelle sivellään opaakkidentiinin kerrostuksen jälkeen oranssia tehosteväriä palatoinkisaaliselle alueelle. Pinta muotoillaan tämän jälkeen transparentilla massalla.(Müterthies 1991,60)

Kulumisesta johtuva dentiinin paljastuminen jäljitellään siten, että kuviteltu paljastuneen dentiinin tila kaiverretaan hampaaseen. Kaiverrettu tila täytetään oranssilla ja ruskealla tehostetulla dentiinillä ennen toista polttoa.(Müterthies 1991,63,65-66)

Etenkin kruunun ja juuren rajalla esiintyy approksimaalisesti muita värjäymiä. Näitä jäljiteltäessä kruunuun tehdään aukko, joka täytetään ennen toista polttoa halutulla tehostevärillä (Müterthies 1991,63 -64). Muilta osin toimitaan ensimmäisen polton jälkeen kuten kevät- ja kesähampaassa.

Talvihammas

Labiaalipinnan karakterisoinnit tehdään kuten syksyhampaassa; dentiiniä on vain tehostettu hieman voimakkaammin. Lisäksi vanhan hampaan pinnalla esiintyy vaalea tai oranssinsävyinen nauhamainen alue. (Müterthies 1991,69-71)

Inkisaaliset karakterisoinnit ovat samat kuin syksyhampaassa. Ensimmäisen ja toisen kiilan väliin lisätään sinertävää transparenttimassaa. Kaikki nämä karakterisoinnit voidaan tehdä vain, jos ne esiintyvät jäljellä olevissa luonnon hampaissa. Karakterisoinnit peitetään transparentilla massalla. (Müterthies 199I,72)

Kiillehalkeamat, lisäkarakterisoinnit ja linguaalipinta tehdään syksyhampaan kerrostusohjeiden mukaisesti, mutta tehostevärien sävyt ovat tummempia.

Yamamoton tekniikka

Yamamoton kerrostustekniikalle on tyypillistä tarkat. selvärajaiset dentiinin leikkaukset.

Nuori hammas

Nuoren hampaan opaakkikerros jaetaan kolmeen alueeseen: kervikaaliseen, mediaaniseen ja inkisaaliseen kolmannekseen. Jokainen alue kerrostetaan erivärisellä opaakilla. Kruunun reunaan kerrostetaan olkapäämassaa, johon on lisätty dentiiniä. (Yamamoto 1985,369)

Dentiini muotoillaan lopullisen kruunun muotoon (Yamamoto 1985,369). Dentiinin tulee sopia sävyltään opaakkikerrokseen (Yamamoto 1985,297). Tämän jälkeen labiaalipinnalta ja approksimaalialueilta poistetaan dentiiniä (Yamamoto 1985,370). Koska nuori hammas on opaakkinen, poistot tehdään kevyesti (Yamamoto 1985, 362).

Jotta saadaan tilaa mamelonien sijoittamiselle, poistetaan dentiiniä inkisaalikolmanneksesta aina opaakkiin asti Iyhentämättä kuitenkaan kruunun pituutta. Mamelonien kerrostamiseen käytetään tehostemassaa, joka on tehostettu opaakin tehostevärillä. Tällä massalla voidaan jäljitellä mamelonien luonnollista sävyä ja opaakkimaisuutta. Karakterisoinnit peitetään ohuelti dentiinillä. (Yamamoto 1985,371-372)

Nuoressa hampaassa nähdään vaaleita alueita. Näitä karakterisointeja varten dentiiniä poistetaan ja tilalle kerrostetaan valkoisella tehostettua dentiiniä. (Yamamoto 1985,373-374)

Kärkiväri kerrostetaan inkisaalikolmannekseen siten, että se ohenee tasaisesti kohti kervikaalireunaa. Tämän jälkeen kervikaalikolmannes peitetään transparentilla massalla, johon on Iisätty dentiiniä. Muut alueet peitetään puhtaalla, transparentilla massalla. (Yamamoto 1985,375-376)

Vanha hammas

Vanhassa hampaassa metallirungon reuna peitetään kultaseoksella. Kervikaalialueella käytetään tehostettua opaakkia. (Yamamoto 1985, 381-382) Jotta estetään opaakin heijastuminen kervikaalialueella, opaakki täytyy peittää kaulavärjätyllä posliinilla. Posliinin sävyn tulee olla saman kuin käytetyn dentiinin, mutta värin kyIläisyyden täytyy olla korkeampi. Kaulaväri kerrostetaan ohenevasti kohti inkisaalialuetta. Tämän jälkeen työ poltetaan

Koska luonnonhampaan dentiini on hyvin paksu, Iäpikuultavuuden lisääntyminen tekee siitä näkyvän. Tämän seurauksena hampaan värikylläisyys ja samalla sävy muuttuvat. Koska metallokeraamisen kruunun dentiinikerros on ohut, täytyy itse dentiinin väriä muuttaa.(Yamamoto 1985,359) Luonnonhampaan väri tulee vanhemmiten syvemmältä, joten on syytä käyttää Iäpikuultavaa dentiiniä (Yamamoto 1985,298)

Koska vanhassa luonnonhampaassa dentiini on paljastunut, kerrostetaan dentiini 1-1,5 mm pidemmäksi kuin lopullinen hammas. Labiaalipinnalta ja approksimaalialueilta voidaan dentiiniä poistaa normaalia enemmän. Tällöin läpikuultavasta kerroksesta saadaan paksumpi Dentiiniä poistetaan inkisaalikolmanneksesta kuten nuoressa hampaassa. (Yamamoto 1985,382-385)

Vanhassa luonnonhampaassa esiintyvää opaakkidentiiniä on myös jäljiteltävä. Inkisaalikolmannekselle levitetään ohut kerros dentiiniä, johon on lisätty keltaista opaakin tehostetta. Karakterisointia voidaan tehostaa lisäämällä siihen tummempaa tehosteväriä. Inkisaalikolmannekseen lisätään vielä dentiiniä. Näin saadaan värjäymä dentiinin keskelle, jolloin sen sävy näyttää tulevan syvältä. Lisäksi labiaalipinnalle tehdään harmaa, horisontaalinen karakterisointi.(Yamamoto 1985, 385-388)

Vanhan hampaan siniharmaata sävyä jäljitellään sinisellä tehostevärillä, joka kerrostetaan approksimaalialueelle. Näiden karakterisointien päälle levitetään transparenttimassakerros. Labiaalipinnan keskellä käytetään dentiinillä tehostettua transparenttimassaa. Inkisaalialueella läpinäkyvän massan sekaan laitetaan vaaleanpunaista tehosteväriä. Linguaalipinta peitetään myös transparentilla massalla. Tämän jälkeen kruunuun jäljitellään kiillehalkeamat ja karies, jotka peitetään transparentilla massalla. (Yamamoto 1985,388-395)

Koetyöt

Kerrostimme kaksitoista kruunua Hegenbarthin, Korsonin, Müterthiesin ja Yamamoton ohjeiden mukaan. Hegenbarthilta ja Korsonilta kerrostettiin nuori, keskiikäinen ja vanha hammas. Müterthiesiltä tehtiin kevät-, kesä-, syksy- ja talvihammas ja Yamamotolta vain nuori ja vanha hammas. Keski-ikäisen hampaan Yamamoto kerrostaa peruskerrostustekniikan mukaan, joten meistä sen kerrostaminen oli tarpeetonta. Hegenbarth ja Korson käyttävät Duceraposliinimassoja, Müterthies Suntime Ceramicsia ja Yamamoto Crystaria. Meillä ei ollut mahdollisuutta käyttää oikeita ohjeissa mainittuja posliineja. Jouduimme soveltamaan annetut massat Vitan VMX 95 -massoihin. Müterthiesin ja Yamamoton käyttämät kultaseokset korvattiin Bredentin CromKoboltBondingilla. Jokainen työ poltettiin Vita Vakumat 50 -merkkisessä uunissa. Polttokertojen välissä työt puhdistettiin huolellisesti höyrypesurilla.

Suurin ongelma hampaiden kerrostuksessa olivat värit. Vitan VMK 95 -värien voimakkuus ja tummuusaste eivät vastanneet annettujen massojen värejä. Koska noudatimme tarkasti annettuja värien sekoitussuhteita, värit olivat Iähestulkoon aina liian tummia tai vaaleita. Kerrostusohjeissa olleet annosteluun liittyvät käsitteet “hiukan“, “vähän“ ja “pieni määrä“ olivat vaikeasti tulkittavia. Syvempi perehtyminen voimakkuuseroihin olisi poistanut nämä ongelmat.

Hegenbarthin tekniikalla hampaita oli vaikea kerrostaa, koska selkeitä kerrostusohjeita ei oIlut. Kerrostus tehtiin yhden kuvan ja annettujen värien mukaan. Korsonin tekniikalla tehdyt koetyöt oli helpompi toteuttaa. Suppeiden kirjallisten ohjeiden tukena oli muutamia kuvasarjoja kerrostusvaiheista. Müterthiesin ja Yamamoton kerrostukset oli suhteellisen helppo toteuttaa. Ohjeet olivat tarkat ja selkeät sekä kerrostus oli kuvattu vaihe vaiheelta.

Nuori hammas

Kerrostettaessa nuorta hammasta Yamamoton ohjeiden mukaan mamelonit onnistuivat hyvin. Müterthiesin keväthampaan mamelonit saatiin näkyviin, joskaan ei yhtä selvinä kuin alkuperäisessä kuvassa. Korsonin tekniikalla mamelonit saatiin onnistumaan kohtalaisesti, mutta kärjen läpikuultamattomuus esti niitä näkymästä riittävän selvästi. Hegenbarthin nuoressa hampaassa nämä karakterisoinnit epäonnistuivat, koska kerrostusohjeet puuttuivat.

Müterthiesin ja Yamamoton nuorissa hampaissa esiintyy vaaleita alueita. Näiden alueiden kerrostus oli helppoa, mutta pieni määrä valkoista tehosteväriä Vitan posliineilla oli aivan liikaa. Opaalinen transparenttimassa olisi voinut saada aikaan paremman tuloksen. Vaaleat alueet tulivat näkyviin valkoisina, häiritsevinä ja epäesteettisinä raitoina. Nuoren hampaan opaakkimainen sävy saatiin onnistumaan.

Keski-ikäinen hammas

Hegenbarthin ja Korsonin keski-ikäiset hampaat onnistuvat hyvin. Müterthiesin kesähampaan inkisaaliset karakterisoinnit tulivat esiin liian voimakkaina. Syksyhammas onnistui hyvin lukuunottamatta liian paksuja kiillehalkeamia. Müterthiesin käyttämä ns. läppätekniikka oli yllättävän helppo toteuttaa. Olennaista oli, että posliinimassan kosteus oli oikea.

Vanha hammas

Vanhat hampaat onnistuivat parhaiten. Syynä oli varmasti se, että ne kerrostettiin viimeisinä. Rutiinia oli tullut lisää ja virheistä oli opittu. Tosin Yamamoton kiillehalkeamista tuli liian paksut ja Müterthiesin talvihampaan karakterisointi tuotti hieman ongelmia, koska Vitalta ei Iöytynyt tarvittavaa mustaa tehosteväriä, eikä maalivärijauhe toiminut toivotulla tavalla.

Vertailu

Kerrostaessamme koetöitä ilmeni eri kerrostustekniikoiden välillä yIlättäviä ja mielenkiintoisia eroja, esimerkiksi mamelonien, sekundääridentiinien ja kiillehalkeamien välillä.

Mamelonien kerrostuksessa käytettiin hyvinkin toisistaan poikkeavia kerrostustekniikoita. Yamamoto kerrosti mamelonit kolmiomaiseen muotoon, Müterthies kiilamaiseen muotoon ja Korson epämääräisiksi kokkareiksi inkisaalireunaan. Yamamoton tekniikalla mamelonit tulivat kauneimmin esille.

Korson ja Yamamoto kerrostivat sekundääridentiinin samankaltaisella tekniikalla. Dentiini leikattiin kiilamaiseen muotoon; kiila ulotettiin inkisaalireunaan asti. Tämän päälle laitettiin keltaista tehosteväriä, joka peitettiin dentiinillä, kärkivärillä ja transparentilla. TäIIä tekniikalla sekundääridentiinin jäljittely onnistui parhaiten. Müterthies kerrosti sekundääridentiinin monimutkaisella ja hitaalla tekniikalla. Ensin hän kerrosti dentiinin, kärkivärin ja transparentin tarvittavin karakterisoinnein. Tämän jälkeen hän kaiversi inkisaalireunaan syvän uran. Ura täytettiin tehostetulla dentiinillä ensimmäisen polton jälkeen.

Kiillehalkeamien valmistustavat poikkesivat toisistaan. Müterthies käytti kahta eri tekniikkaa. Ensimmäisessä tekniikassa transparentin kerrostus tehdään asteittain, jolloin kerroksen vertikaaliseen seinämään levitetään haluttua tehosteväriä yhdellä siveltimen vedolla. Toisessa tekniikassa kerrostetun kruunun pinta leikataan auki opaakkiin asti. Viillon toiseen seinämään levitetään tehosteväriä. Kiillehalkeamia ei saa peittää transparentilla massalla. Yamamoto leikkaa kruunuun noin millin syvyisen viillon, jonka hän täyttää tehostevärillä. Viilto peitetään lopuksi transparentilla massalla. Kiillehalkeamat eivät onnistuneet hyvin näillä tekniikoilla, koska olimme kokemattomia

Polttotekniikat erosivat toisistaan siten. että Müterthies käytti ns. kahden polton tekniikka Muut polttivat kruunut yhdellä kerralla.

Samat karakterisoinnit voidaan tehdä monin eri tavoin. Jokaisessa tekniikassa on hyvät ja huonot puolet. Meidän mielestä paras lopputulos saavutetaan yhdistämällä eri kerrostustekniikoiden hyviä puolia.

Yhteenveto

Liian usein metallokeraamisissa töissä nähdään epäesteettisiä ratkaisuja, kun tavoitteena on ollut vain oikean perussävyn ja muodon saavuttaminen. Pääsyynä tähän on se, että hampaan muoto on katsottu kipsimallilta ja väri hammaslääkärin Iähetteestä. Tällöin hampaan karakterisoinnit jäävät ottamatta huomioon.

Jokaisen ikäkauden hampaalle tyypilliset muodot pitäisi opetella tunnistamaan ja harjoitella tekemään sävyineen ja karakterisointeineen. Hampaan sävyn tärkeydestä huolimatta muoto ja karakterisoinnit antavat eri-ikäisille hampaille niiden luonnollisen ulkonäön.

Hampaat jaetaan nuoriin. keski-ikäisiin ja vanhoihin hampaisiin. Kullakin ryhmällä on omat erityispiirteensä. Iän myötä hammas muuttuu vaalean opaakkimaisesta tumman Iäpikuultavaan. Nuoren hampaan pinnalla esiintyy uria ja harjanteita, jotka tasoittuvat iän myötä

Ikääntymisen myötä luonnonhampaassa tapahtuu myös värimuutoksia. Dentiini muuttuu, kiilteestä tulee läpikuultavampi ja värjäymiä esiintyy läpikuultavien kerrosten lisääntymisen seurauksena. Hampaat jaetaan Iäpikuultavuuden mukaan kolmeen ryhmään

Vain tarkka perehtyminen luonnonhampaisiin varmistaa pienienkin yksityiskohtien havaitsemisen. Siksi hammaslääkärin ja hammasteknikon saumaton yhteistyö on tärkeää. Hammaslääkärin tulisi Iähettää potilas hammasteknikon luokse. Tällöin teknikko voisi valokuvata potilaan hampaiston ja tehdä tarvittavat muistiinpanot.

Tehdessämme koetöitä huomasimme, että kerrostaminen kuvaa apuna käyttäen oli vaikeaa, eikä ohjeiden kirjaimellinen noudattaminen taannut onnistumista. Vain harjoittelemalla voidaan päästä parempaan tulokseen.

• Hegenbarth. Ernst A. 1989 Creative Ceramic Color: A Practical System. Quintessence Publishing Co, Inc: Chicago, Illinois.
• Korson, David 1990 Natural Ceramics. Quintessence Publishing Co. Ltd., London, U.K.
• Müterthies, Klaus 1991 Replication of Anterior Teeth in the Four Seasons of Life. Quintessence Publishing Co. Ltd.: London, U.K
• Puro, Erkki 1970 Hampaiden valintaperusteista. Opetusmoniste, HIVTHO. HTO.
• Yamamoto, Makoto 1985 Metal-Ceramics: Principles and Methods of Makoto Yamamoto. Quintessence Publishing Co.,Inc.: Chicago, IlIinois.