| Hammasteknikko 1 - 1997 ss.26-27 | Toimitus
|
|
|
|
Plandentin PlanNET-tilauspalvelujärjestelmä InternetissäPlandent Oy on avannut kotimaan asiakkailleen Internetissä toimivan sähköisen tilauspalvelujärjestelmän. Järjestelmä on Plandentin uusi palvelumuoto, olemassaolevan myyntiorganisaation, puhelinmyynnin ja huoltoverkoston lisäksi. Uudella tilauspalvelujärjestelmälla halutaan helpottaa tiedon saantia ja tarjota asiakkaille joustava ja nykyaikainen tapa tilata hammashoidon tuotteita.
Kansainvälisenä yrityksenä Plandent toivoo tilauspalvelujärjestelmän vauhdittavan myös entisestään vientiä. Tänä päivänä Plandent toimittaa Helsingissä sijaitsevasta keskusvarastostaan tuotteita suoraan mm. Ruotsiin ja Ranskaan. Kaiken kaikkiaan sillä on toimintaa jo kymmenessä Euroopan eri maassa. Yrityksen tuotenimikkeistö käsittää lähes 20.000 artikkelia, joiden jakeluun on kehitetty edistyksellinen logistiikkajärjestelmä. Yrityksen sisäisissä tiedonvälityksissä on jo kauan käytetty sähköisiä tiedonsiirtoja ja julkisia tietoverkkoja, siksi Internetin hyväksikäyttö tuintui luontevalta jatkolta asiakaspalvelutoimintojen kehitykselle. PlanNETPlandentin tilauspalvelujärjestelmä on saanut nimekseen PlanNET. Se on tarkoitettu kotimaassa palvelemaan koko hammashoitohenkilökuntaa, niin hammashoitajija, -laborantteja, -lääkäreitä, kuin -teknikoitakin. Vientimarkkinoilla se tulee ulottumaan jälleenmyyjätasolle. Tilauspalvelujärjestelmä toteutetaan neljänä eri kieliversiona. PlanNET-tilausjärjestelmä toimii Internetverkon kautta. Se on käytettävissä kaikkialla, missä on puhelin, modeemi, tietokone ja WWW-selainohjelma. Asiakas saa interaktiivista palvelua turvallisesti käyttäjätunnuksen ja salasanan suojaamana kaikkina vuorokauden aikoina. Takana lukuisia työtuntejaTilauspalvelujärjestelmän valmistelutyöt aloitettiin viime kesänä. Tavoitteeksi asetettiin maailmanlaajuisesti toimiva sähköinen tilausjärjestelmä. Plandent valitsi järjestelmäkseen Tietovoiman ASAPNET-ohjelmiston. Valinta perustui etenkin Tietovoiman vahvaan kokemukseen sähköisestä kaupankäynnistä ja tietoturvallisuudesta. Tilausjärjestelmän luominen vaati tuhansien tuoteryhmien ja -nimikkeiden muokkausta, sillä tavoitteeksi asetettiin myös käytön helppous. Tuotteet pyrittiin jakamaan selkeisiin ryhmiin asiakkaiden työvaiheisiin liittyvien toimintojen mukaan. Esimerkkeinä laboratorion tuoteryhmistä ovat mm. levyproteesityöt, kruunu- ja siltatyöt, rankatyöt sekä posliinityöt. Jokaisen tuoteryhmän alta löytyy asiakokoinaisuuteen liittyviä materiaaleja ja tarvikkeita. Epäselvistä luettelonimistä ja lyhenteistä pyrittiin pääsemään kokonaan eroon. PlanNET-järjestelmä toimii täysin reaaliajassaPlandentin valitsema Tietovoiman ASAPNET-ohjelmisto on ensimmäinen Internetissä toimiva tilauspalvelujärjestelmä, joka integroituu osaksi yrityksen muita tietojärjestelmiä. Järjestelmä toimii täysin reaaliajassa. Esimerkiksi asiakkaalla on mahdollisuus tarkistaa tuotteiden sen hetkinen saatavuus ja päivittää tilaukset reaaliajassa, sillä järjestelmä keskustelee jatkuvasti pääjärjestelmän kanssa. Tilausjärjestelmä ei ole riippuvainen määräajoin tehtävistä päivityksistä ja siksi se pystyy tarjoamaan käyttäjilleen nopeampaa ja luotettavampaa palvelua. PlanNET-järjestelmän sisältö ja käyttöPlanNET-järjestelmä tulee sisältämään tuoteluettelon lisäksi suuren määrän asiakkaille tärkeää tietoa: kampanjainfot, tuotekuvaukset, käyttö- ja huolto-ohjeet sekä käyttöturvatiedotteet. Nämä kaikki tiedot asiakas voi arkistoida omiin tiedostoihinsa tai tulostaa ne kirjoittimeltaan muihin käyttötarkoituksiin. Tuotteiden jako eri osastoihin on tehty noudattamaan käyttäjälähtöistä periaatetta. Hammaslaboratorioasiakkaat löytävät tuotteet vaivattomimmin laboratorio-osaston alta. Laaja-alainen, yrityksen kaikkia tuotteita koskeva selailu voidaan suorittaa klikkaamalla “Kaikki“-painiketta.
|
Tilauksen tekeminenTuotenumerolla tilaaminen on kätevää esimerkiksi hampaita tilattaessa, sillä tuotteen koodi muodostuu yksinkertaisesti hampaan merkin, värin ja mallin yhdistelmästä. Tuotekoodin jälkeen syötetään vain haluttu tilausmäärä. Toinen tapa tilata tuotteita on selata tuoteluetteloa ja valita sieltä tilattavat tuotteet määrineen. Osastopainikkeista kannattaa tehdä tuotteiden esivalinta, näin tuoteluettelon selaaminen on nopeampaa. Kolmas tapa on käyttää nimihakua; hakukriteeriksi voit valita tuotenimen, valmistajan tai tuoteryhmän tai kaikki kolme kriteeriä samanaikaisesti. Tällainen poikkeuksellisen laaja mahdollisuus erilaisiin hakuihin varmistaa oikean tuotteen löytymisen mahdollisimman helposti. “Tilaukseen“-painike siirtää tehdyt valinnat tilauslistalle ja järjestelmä tarkistaa välittömästi varastotilanteen. Mikäli jokin tilatuista artikkeleista on loppu, se voidaan toimittaa jälkitilauksena asiakkaan niin halutessa. Jokaisen tuotelisäyksen jälkeen tilausrivikohtainen hinta ja kokonaishinta päivittyvät. “Yhteenveto“-painikkeella voidaan vielä tarkistaa tilaus, muuttaa tilausta tai sen toimitusosoitetta sekä antaa toimitukseen liittyviä ohjeita. “Lähetä“-painike lähettää valmiin ja tarkastetun tilauksen Plandenttiin toimitettavaksi normaalien toimitusehtojen mukaisesti, ellei muuta ole erikseen sovittu. Plandentin normaalit toimitusajat ovat seuraavat:· klo 12.00 mennessä jätetyt tilaukset ovat perillä pääkaupunkiseudulla samana arkipäivänä ja muualla Suomessa seuraavana arkipäivänä. · klo 15.00 mennessä jätetyt tilaukset ovat perillä pääkaupunkiseudulla seuraavana arkipäivänä klo 12.00 mennessä ja muualla Suomessa seuraavana arkipäivänä. Lisätietoja PlanNET-tilauspalvelujärjestelmästä antaa Tuula Haaramo puh. 0204 595 228. |