| Hammasteknikko 1 - 1997 ss.30-31 | Tekn. lis. Tapio Tuominen
|
|
|
|
Kulta - auringon metalliKulta: kemiallinen merkki Au tiheys 19,3 g/cm3, sulamispiste 1063°C iehumispiste n. 2700°CKulta on ihmiskunnan historiassa hopean ja kuparin ohella varhaisimmin hyväksikäytetty metalli. Vaikka kulta on maankuoren harvinaisimpia alkuaineita - sitä on maankuoressa n. 0,005 g tonnia kohti - esiintyy se luonnossa yleisimmin helposti havaittavina, keltaisina kiteinä kallion kvartsijuonissa tai niiden rapautuessa syntyneessä hiekassa. Jokien pohjassa tai rantapenkereissä se voi olla voimakkaasti rikastuneena. Ei siis ihme, että kivikauden ihminen jo yli 10.000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua keräsi näitä kimaltelevia hippuja ja käytti niitä koruina. Vähitellen kultaan liitettiin sen harvinaisuuden, kestävyyden ja kauneuden ansiosta myös vallan, voiman ja rikkauden symboliarvoja. Ne näkyvät sekä lukemattomina kultaisina jumalankuvina, että aiheena moniin julmiin sotiin ja ryöstöretkiin. Jumalankuvista on ehkä tunnetuin Vanhan Testamentin Toisen Mooseksen kirjan kultainen vasikka. Homeros kuvasi Jasonin ja argonauttien retken Mustanmeren itärannikolle ryöstämään Euksinos-joelta tarunomaista kultaista taljaa. Se oli kullanhuuhdontarännin vuoraamiseen käytetty lampaan talja, johon kultahiukkaset tarttuivat ja joka kullan irrottamiseksi ripustettiin - kullalta auringossa kimaltelevana - puiden väliin kuivumaan. Uuden ajan alussa tuhosivat espanjalaiset seikkailijat Keski- ja Etelä-Amerikan rikkaat ja kukoistavat intiaanikulttuurit noudattaessaan Espanjan kuninkaan Ferdinand VII:n käskyä: “Ottakaa kultaa, sovinnolla jos voitte, mutta ottakaa kultaa kaikin keinoin.” Tältä ajalta on peräisin usko Eldoradoon, tarunomaiseen kultamaahan, jota ei koskaan löytynyt. Kullan kauneuden ja ikuisuuden huomasivat myös meidän esi-isämme: Kalevalan Kultaneidon taonta -runossa kuollutta vaimoaan sureva seppä Ilmarinen takoi itselleen kullasta morsiamen, joka osoittautui kylmäksi ja elottomaksi, eikä lopulta kelvannut edes vanhalle Väinämöiselle. Väinämöinen vielä varoittaa: “Elkätte, pojat poloiset, Naista kullaista kosiko, Hopeista huolitelko! Kylmän kulta kuumottavi, Vilun huohtavi hopea.” Kullan ja auringon yhteys oli niiden värin ja hehkun takia monille muinaisille kansoille ilmeinen. Muinaisen Egyptin auringonjumala Ammonin hieroglyfistä on saatu kullan vanha, alkemistienkin käyttämä symboli: täydellisyyden ympyrä, jonka keskellä on piste. Samoin on kultaa merkitsevän sanan alkuperä useimmissa kielissä aurinkoa tai loistetta merkitsevä: kiinalaisilla chin oli auringon metalli, hebrean ja arabian zahab merkitsi auringonsäteiden hehkua ja inkoille kulta oli auringon hikeä. Germaanisten kielten gold, guld jne. samoin kuin suomen ja viron kulta ja kuld tulevat muinaisgermaanien keltaista merkitsevästä sanasta gultha. Latinan sana aurum, josta on otettu kullan kemiallinen merkki, tarkoittaa alunperin välkehtivää metallia ja siitä on johdettu mm. ranskan or, espanjan ja italian oro ja liettuan auksas. Vanhimpia merkittäviä kullantuottajia olivat egyptiläiset (alkaen n. 4000 v. eKr.) ja sumerit (alkaen n. 3000 v. eKr.). Egyptin kullantuotanto oli suurimmillaan n. 1300 eKr., jolloin tärkein kullantuotantoalue oli Nuubiassa (muinaisegyptin sana nub tarkoittaa kultaa) sijaitseva Wadi Allaqin laakso. Tältä ajalta on peräisin myös maailman ilmeisesti vanhin kartta, ns. Torinon papyrus, joka kuvaa reitin tälle kaivosalueelle sekä alueen kultakaivosten ja kullanhuuhtomoiden paikat. Nykyään ovat suurimmat kullantuottajamaat Etelä-Afrikka, Yhdysvallat, Australia, Venäjä, Kanada, Kiina ja Brasilia. Maailman kullantuotanno on n. 2.300-2.400 tonnia vuodessa. Koko maailman kullantuotannon on arvioitu tähän mennessä olleen noin 130.000 tonnia, josta tällä vuosisadalla noin 100.000 tonnia. Rooman valtakunnan kukistumiseen mennessä oli kultaa tuotettu n. 10.000 tonnia, keskiajan kokonaistuotannon ollessa n. 2.000 - 3.000 tonnia, joka vastaa nykyistä yhden vuoden tuotantoa. Suurissa 1800-luvun puolivälin jälkeen tapahtuneissa Kalifornian, Australian, Klondiken ja Siperian kultakuumeryntäyksissä huuhdottiin joitakin kymmeniä tonneja kultaa vuosittain. Todettakoon, että Suomen Lapissa on runsaan 100 vuoden aikana huuhdottu kultaa yhteensä n. 1000 kg, kun Outokumpu Oy:n vuotuinen kultatuotanto on viime vuosina ollut 1,4 - 2,8 tonnia. Maailman tähän mennessä valmistetusta kullasta arvellaan vuosisatojen kuluessa hävinneen mm. haaksirikoissa ja liian hyvin kätkettynä n. 15 %, joten sitä on nyt tallella n. 110.000 tonnia. Tästä määrästä on runsas kolmasosa Maailmanpankin ja eri maiden valtionpankkien holveissa kultavarantona; suurimpana näistä Yhdysvaltain Fort Knox Kentuckyssa. Vajaa kolmasosa kullasta on koruina ja viimeinen kolmasosa kultarahoina ja harkkoina yksityisillä ihmisillä sekä lähinnä elektroniikkateollisuuden ja hammashoidon käyttämänä. Hammaslääketieteessä on kultaa käytetty jo tuhansia vuosia. Egyptiläiset sitoivat löystyneitä hampaita toisiinsa kultalangoilla ja etruskit osasivat jo noin 1000 vuotta eKr. valmistaa tekohampaita. Ne tehtiin vasikan etuhampaista, jotka hiottiin sopivan suuruisiksi, ympäröitiin kultarenkaalla ja kiinnitettiin viereisten hampaiden kultarenkaisiin. Myöhemmin nämä taidot unohtuivat ja hampaiden hoitoon alettiin kiinnittää taas huomiota vasta 1700-luvulla. Niinpä vasta “hammaslääketieteen isä” Pierre Fauchards nosti hammashoidon tieteellisemmälle tasolle vuonna 1728 ilmestyneessä teoksessaan “Le chirurgien dentiste”, jossa hän myös kuvaa hampaiden paikkausmenetelmää, jossa paikkamateriaalina käytetään tinaa, lyijyä tai kultaa. Myöhemmin kullan käyttö tekohampaina on levinnyt kaikkialle maailmaan ja monin paikoin runsaita kultahampaita pidetään varakkuuden osoituksena. 1970-luvulla käytettiin hammashoitoon n. 80 - 100 tonnia kultaa vuodessa, mutta v. 1980 tapahtuneen kullan hinnan jyrkän nousun seurauksena mm. palladium syrjäytti kultaa ja hammaskullan käyttö putosi n. 50 tonniin vuodessa. 1990-luvulla on hammaskullan käyttö taas hitaasti noussut ja on nyt n. 60 - 65 tonnia vuodessa.
|
Kirjallisuutta
|