Oppilaitoksen kuulumisia

Ei ole Valtion hammasteknikko-opisto enää itsenäinen oppilaitos eikä enää edes valtion. Itsenäisyys meni vuosi sitten, kun siitä tuli Helsingin IV terveydenhuolto-oppilaitoksen hammasteknisen koulutuksen osasto ja vastaavasti osa Kuopion terveydenhuolto-oppilaitosta. Omistaja vuorostaan vaihtui Helsingissä elokuun ensimmäisenä 1995, kun valtio luopui monen muun oppilaitoksen ohella Helsingin neljännestä ja luovutti sen Helsingin kaupungille. Toiminta kuitenkin jatkuu ennallaan ja entisin voimin (lisättynä Kari Markkasella, joka on siirtynyt Helsinkiin). Kuopiossa vedetään enää hännät loppuun ja toiminnasta vastaa Seppo Kärkkäinen.

Vuosi sitten olin sitä mieltä, että osana suurempaa oppilaitosta hammasteknisellä koulutuksella on paremmat mahdollisuudet kehittyä kuin pienenä itsenäisenä yksikkönä. Saman voisi sanoa jälleen. Kuviot ovat Helsingin koululaitokseen liittymisen jälkeen entistä isommat joskin ainakin tässä vaiheessa myös sekavammat. Aiempaa selvemmältä kuitenkin näyttää, että ennen kuin huomaammekaan, tapahtuu hammasteknikkokoulutus ammattikorkeakoulussa. Aika sitten vuorostaan näyttää, minkälainen on hammasteknikko, joka on saanut koulutuksensa ammattikorkeakoulussa: onko parempi kuin ennen vai sittenkö ei.

Suomessa ja koko Skandinaviassa on pitkään vallinut koulutuspolitiikka, jolle on ollut leimallista koulutuksen ja työelämän lähes täydellinen eriytyminen toisistaan (hammasteknisessä koulutuksessa eriytyminen tosin lienee ollut keskimääräistä vähäisempää). Opetussuunnitelmat on laadittu kouluhallinnossa tai parhaimmillaan oppilaitoksen ja kouluhallinnon yhteistyönä. Varsinaisella työelämällä ei juurikaan ollut sanaansa sanottavana. Nyt on kelkka kääntymässä.

Eräänä esimerkkinä on oppilaitokseen perustettu Suun terveydenhuollon neuvottelukunta. Neuvottelukunnassa ovat edustettuina niin hammashoitajapuoli kuin hammaslääkäritkin mutta hammasteknistä ammattia ajatellen ennen kaikkea hammasteknisen työn todelliset tekijät. Hammasteknikon ammattia edustavat Pekka Juurikko, Matti Taiminen, Kari Syrjänen, Vesa Valkealahti ja Jukka Wichman. Ottakaa heihin yhteyttä, kun haluatte vaikuttaa tulevaan hammastekniseen koulutukseen. Sitä kautta tulevat terveiset painavasti perille.

Esimerkkinä työelämän toiveiden ja mielipiteiden huomioimisesta on uusittu hammaslaborantin opetussuunnitelma, jota ollaan parhaillaan viimeistelemässä. Ennen kuin opetussuunnitelma viedään vahvistettavaksi Helsingin opetuslautakuntaan, se tullaan ensin hyväksymään neuvottelukunnassa.

Työelämän ja opetuksen lähentymisestä on muitakin esimerkkejä, joita seuraavassa lehdessä tullee esittelemään hammasteknikkokoulutuksen osalta opetussuunnitelmatyöryhmän sihteeri Kari Markkanen.

Minulle on tullut useita puheluja, joissa tiedustellaan seuraavaa erikoishammasteknikkokurssia. Tilanne on harvinaisen sekava niin erikoishammasteknikko- kuin hammasteknikkomestarinkin koulutuksen kohdalla. Tästä syystä seuraavassa esittämäni käsitykset saattavat myöhemmin osoittautua vääriksikin.

Hammasteknikkomestareiden osalta tilanne on siinä mielessä selkeä, että kysymyksessä on perinteinen tutkinto, joka pohjautuu hammasteknikon tutkintoon. Nykyisen lainsäädännön mukaan tarvitaan kuitenkin opetusministeriön päätös siitä, että hammasteknikkomestari on ns. erikoisammattitutkinto, minkä jälkeen koulutus ja mestarikoe on mahdollista järjestää. Tällaista päätöstä ei kuitenkaan ole olemassa ja tästä syystä “homma ei etene“. Tiedän Hammasteknikkomestarit ry:n olevan asiassa liikkeellä ja edistystä lienee jossain vaiheessa odotettavissa.

Tilanne erikoishammasteknikkokoulutuksessa on huomattavasti sekavampi. Erikoishammasteknikkokoulutus ei ensinnäkään tähän mennessä ole johtanut tutkintoon, vaan kursin suorittaminen on mahdollistanut ainoastaan laillistamisen. Onko Erikoishammasteknikkoliitto ajamassa asiaa niin, että erikoishammasteknikon jatkolinjan suorittaminen johtaisi erikoisammattitutkintoon, ei ole tiedossani. Jos näin tapahtuisi, koulutus olisi mahdollinen.

Erikoishammasteknikkokoulutus olisi käsittääkseni mahdollista kuitenkin järjestää nykyiselläkin lainsäädännöllä ns. jatkolinjan muodossa, joka ei johda tutkintoon, mutta antaa mahdollisuuden laillistamiseen, mikä lieneekin koulutusta haluavien varsinainen tarkoitus. Tähän ei kuitenkaan ole mahdollista saada yhteiskunnan rahoitusta, koska opetusministeriö on määrännyt (24.7.95), että jatkolinjoihin myönnetään rahoitus ensisijaisesti vain, jos koulutus johtaa erikoisammattitutkintoon ( ja erikoishammasteknikkohan ei ole erikoisammattitutkinto, kuten edellä todettiin).

Näin ollen näyttää siltä, että erikoishammasteknikkokoulutus on tällä hetkellä mahdollinen vain, jos koulutukseen osallistuvat maksavat itse koulutuskustannuksensa. Hinta lienee n. 25 000 mk/nenä, jos koulutusta haluavia on täysi luokallinen eli n. 12.