Hammasteknikkokoulutus ammattikorkeakouluun

Mitä varten

Päätös on tehty ja hammasteknikkokoulutus siirtyy uudelle tasolle. Kyseessä on kuitenkin vasta kokeilulupa. Tämän kokeilun onnistumisen perusteella arvioidaan muutamien vuosien kuluttua tiukalla mittarilla onko Helsingin ammattikorkeakoulu (9 oppilaitoksen muodostama kokonaisuus) ja sen mukana hammastekninen ala ansainnut oman ammattikorkeakoululinjansa.

Vuonna 1995 anoi 39 oppilaitosta vakinaistamista ammattikorkeakouluksi ja vain 9 läpäisi kriittisen arvioinnin. Kyse ei siis ole mistään muodollisesta kokeilusta, joka automaattisesti johtaa toivottuun päämäärään.

“Miksi ammattikorkeakoulua kehitellään?" Tämä on kysymys, joka esitetään kerta toisensa jälkeen. Jos vastaus ei tyydytä kaikkia koulutukseen osallistuvia osapuolia (työelämä, opiskelijat, oppilaitos), niin on varmaa, että toivottua kehitysvaikutusta on vaikea saavuttaa. Tästä syystä on tärkeätä etsiä riittävän perusteellinen vastaus tähän kysymykseen, tai oikeastaan siitä seuraavaan jatkokysymykseen.

Asian tiimoilta voi lukea päivittäin eri ihmisten näkemyksiä ja kommentteja. Niissä näkökulma on enenevässä määrin siirtymässä “miksi ammattikorkeakoulu" kysymyksen käsittelystä “millainen ammattikorkeakoulu" kysymyksen pohtimiseen. Kaikkien osapuolten kannalta onkin paljon oleellisempaa pohtia jälkimmäistä kysymystä. Jos vastaukset ovat hyväksyttäviä, niin “miksi" kysymykseen ei tarvitse uhrata aikaa lainkaan.

Tämä lähestymistapa johtaa automaattisesti siihen, että kaikki keskusteluun osallistuvat osapuolet ovat heti mukana kehittämässä tätä uutta kouluttautumiskokonaisuutta. Kysymys on laadusta. Ammattikorkeakoulujen ensisijainen tehtävä on ammatillisen koulutuksen laatutason nostaminen. Tämä fraasinomainen sanonta ei sinällään kerro mitään sellaista, jonka voisi kuvitella sitouttavan eri osapuolet mukaan tähän prosessiin. Oleellisinta on selvittää miten tuota laatua on ajateltu parannettavan.

Peruslähtökohtana on luoda toimivat puitteet työelämän ja oppilaitosten väliselle vuoropuhelulle. Tavoitteena on tilanne, jossa työelämän kilpailukyvyn takaava kehittyminen ja uusien työntekijöiden opiskelu muodostavat saumattoman kokonaisuuden. Opetusohjelmaan oleellisena osana kuuluvat tutkimus- ja kehittelyprojektit ovat työelämälähtöisiä ja palvelevat sellaisenaan ammatin kehittämistä. Ne ovat siis selkeästi soveltavaa tutkimusta.

Oleellista on myöskin se, että ammattikorkeakoulutus tähtää sellaiseen ammattisivistykseen, joka antaa riittävät valmiudet itsensä ja työelämän jatkuvalle kehittämiselle. Yrittäjäjyyden laajassa merkityksessä sisäistäneet sukupolvet eivät siirry yhteiskuntaan pasiivisina, kapea-alaisesti orientoituneina työpaikan odottajina, vaan niiden luojina.

Uusi suhde työelämään

Tulevan ammattikorkeakoulun oleellisin piirre on suhde työn tekemiseen ja työelämään. Ei ole tarkoitus, että työelämä tai oppilaitos olisivat kumpikaan dominoivassa roolissa toisen kustannuksella silloin kun koulutusta kehitetään.

Itseasiassa pyrkimys on prosessiin, jossa opiskelija, työelämä ja oppilaitos kehittävät toinen toisiaan. Työelämäsuhteiden onnistuminen on ammattikorkeakoulun kohtalonkysymys.

Lahden ammattikorkeakoulu on arvioitu vakinaistettujen ammattikorkeakoulujen kärkijoukkoon. Tämän oppilaitoksen rehtorina toimiva KT Juhani Honka kiteytti asian seuraavasti: “Suomi ei tarvitse ammattikorkeakouluja, mikäli niiden työelämäyhteyksiä ei rakenneta aivan uudelle tasolle verrattuna ammatillisten oppilaitostemme työelämäyhteyksiin. Nyt on todella aika kaataa koulutuksen ja työelämän raja-aita."

Millainen ammattikorkeakoulu

Jos tarkastellaan ammattikorkeakoulukokeilujen arviointiin opetusministeriön käyttämiä kriteerejä, niin saamme selkeän kuvan siitä, millainen hyvän ammattikorkeakoulun tulisi olla.

Arviointimittarissa oli kaikkiaan 14 kohtaa: 1) toiminta-ajatus, 2) koulutusohjelmien ajanmukaisuus ja tarpeellisuus, 3) koulutusalojen yhdistelmien toimivuus, 4) toiminnan vahvuusalue, 5) riittävä koko suhteessa koulutustehtävään, 6) opettajien koulutustaso, 7) kirjasto- ja informatiopalvelut, 8) suhteet työelämään, 9) yhteistyö yliopistojen ja muiden oppilaitosten kanssa, 10) kansäinvälinen yhteistyö, 11) alueellinen koulutus- ja palvelutehtävä, 12) arvioinnin järjestäminen, 13) oppimisympäristö, 14) työympäristö.

Näistä painotettiin erikoisesti toiminta-ajatusta, opettajien koulutustasoa, työelämäsuhteita, alueellista koulutus- ja palvelutehtävää ja oppimisympäristöä. Tämän mittarin jokaiselle kohdalle voidaan laatia tavoitteet ja kun verrataan niitä nykytilanteeseen, niin saadaan selville tehtävä työmäärä.

Listasta on selvästi nähtävissä, ettei mikään oppilaitos voi tulla ammattikorkeakouluksi yksinään, vaan yhteistyötä on tehtävä laajalti muiden oppilaitosten ja työelämän välillä kansainvälisiä yhteyksiä unohtamatta.

Mistä liikkeelle

Ensimmäinen edellytys tämän kokeilun onnistumiselle on riittävän laaja ja monipuolinen keskustelu hankkeen todellisista vaikutuksista, mahdollisuuksista ja tietysti myös sen tarpeellisuudesta. Ei voi kuvitella hankkeen onnistuvan, jos jotakin osapuolta on jatkuvasti houkuteltava mukaan yhteistyöhön. Tämän takia on löydettävä yhteiset näkemykset, joilla lähdetään liikkeelle ja sen jälkeen luovassa yhteistyössä kehitetään uutta.

Information kulku on se tekijä, johon hyvätkin hankkeet usein kaatuvat. Tiedon kululle on luotava esteettömät väylät. Laajaa yhteistyötä ja yhteisiä näkemyksiä edellyttävässä uudistuksessa on syytä järjestää tapaamisia eri osapuolten kesken. Kaikille on taattava mahdollisuus mielipiteiden esittämiseen.

Kesän alussa 1995 käynnistettiin laaja opetussuunnitelmauudistus, jossa oli tarkoituksena uudistaa myös hammasteknikon opistoasteen tutkinnon perusteet. Työtä on tehty ja osa ehdotuksista on ollut jo laajalla lausuntokierroksella. Lokakuun loppupuolella peli vihellettiin poikki ja tehtiin päätös siirtymisestä suoraan ammattikorkeakoulukokeiluun. Tietyt rakenteelliset seikat muuttuvat esillä olleisiin luonnoksiin nähden, mutta perusajatukset pysynevät samoina.

Ammattikorkeakoulun itsemääräämisoikeus on laajempi kuin opistoasteella ja siksi opistoasteen suunnitelmia valmistellut työryhmä on odottavalla kannalla. Ammattikorkeakoulun hallintoa järjestellään kuntoon ja sillä on painava sanansa sanottavana suuunitelmien luonteesta ja siitä kuka niitä laatii. Lausuntopyyntöjä saaneiden ja kaikkien muidenkin luonnoksia nähneiden palaute on kuitenkin edelleen tervetullutta. Opistoasteen suunitelmia tehtiin periaatteessa ammattikorkeakoulutasoisiksi ja niin ollen työelämän ja sidosryhmien näkemykset voidaan hyödyntää sellaisenaan.

Peruslähtökohdat

Yksi peruspilareista hammasteknisen alan koulutuksessa on ollut mahdollisuus harjoitella käden taitoja oppilaitoksessa ja myös oikeissa laboratorioissa. Käytännön töiden tekeminen muodostaa niin oleellisen osan hammasteknikon tutkinnosta, että sen suhdetta yhteisesti hyväksyttävään ammattikuvaan ja ammattitaitovaatimuksiin voi pitää keskeisenä tekijänä kun puhutaan koulutuksen sisällöstä. Tässä mielessä ammattikorkeakoulujen toimintaidea ei ole kaukana nykykäytännöstä.

Kuitenkaan tekeminen sinällään irroitettuna teoreettisista viitekehyksistään ja ammatin edellyttämiä tuotannollisia ammattitaitovaatimuksia laajemmista yhteyksistä ei voi taata sellaista ammattisivistystä, jonka pohjalta ihminen kykenee tietoisesti arvioimaan ja kehittämään elämäänsä ja ammattialaansa. Tämä on kuitenkin yksi keskeinen tavoite ammattikorkeakouluissa.

Ammattikorkeakoulussa on vihdoinkin hyväksyttävä ajatus siitä, että pelkkien kädentaitojen jalostaminen ja tiettyjen temppujen harjaannuttaminen mahdollisimman pitkälle sinä lyhyenä aikana minkä opiskelijat ammattiurastaan ovat oppilaitoksen kirjoissa, ei voi olla yksinomaisena tavoitteena. Suomalaisen ammattikorkeakoulumallin takana on ajatus teoreettisesti hallitusta käytännön työskentelystä ja tämä on kohtuullinen ero verrattuna keskieurooppalaiseen mestarikisälli perinteestä kehittyneelle koulutusmallille, jossa oppiminen perustuu pitkiin käytännön osuuksiin.

Suomen mallissa on oleellisen tärkeätä miettiä jokaisen harjoitustyön siirtovaikutus niin teorian, kuin teknisen suorituksenkin osalta. Tulevassa kokeilussa koulutusaika on 3,5 vuotta ja sinne voi hakeutua vain lukion tai toisen asteen ammatillisten opintojen kautta (esim. hammaslaborantti). Kaikkien tämän uuden koulutusmuodon suunnitteluun osallistuvien on tärkeätä suhteuttaa esityksensä käytettävissä olevaan aikaan. Siten esimerkiksi silloin tällöin esitetty ajatus siitä, että palautetaan laboratorioissa tapahtuvan harjoittelun määrä sille tasolle mitä se oli joskus 70 - 80 luvuilla (2 vuotta) asettaisi aivan toisenlaiset tavoitteet noille jaksoille. Käytännössähän koko hammastekniikan opetus siirtyisi tällöin laboratorioiden vastuulle.

Joka tapauksessa koulutusaika on niin lyhyt, että harjoittelun tavoitteita ja työnjakoa oppilaitoksen ja työelämän kesken on tarkasteltava uudesta näkökulmasta. On tehtävä selkeä päätös siitä, mitä aiotaan opettaa ja missä ympäristössä se milloinkin parhaiten toteutuu. Roolit tulevat muuttumaan niin oppilaan, opettajan kuin työelämänkin kohdalla.