3/97

Alkuun

Ari Salo, HLL, KTM

Tavoitekustannushinnoittelu hammaslaboratoriossa Hammasteknisten tuotteiden hinnoitteluun on monta eri tapaa, jotka kaikki ovat vääriä... ...tai oikeita, riippuen siitä miten ja mistä asiaa katsotaan Hinnoittelumenetelmiä ovat mm. seuraavat: katetuottohinnoittelu, voittolisähinnoittelu ja markkinapohjaiset hinnoittelut. Vääriä ne ovat siinä mielessä, että ne - kuten kaikki hinnoittelumenetelmiät - johtavat tyytymättömyyteen ainakin osittain. Liian korkeat tuotehinnat eivät ilahduta asiakasta ja liian matalat tuotehinnat eivät juuri ilahduta tuotteen valmistajaa. Ristiriita näyttää hankalalta ratkaista. Hinnoittelumenetelmät ovat kaikki oikeita sinä mielessä, että on yksinomaan kyseisen hammaslaboratorion asia miten tuotteet hinnoitellaan, jos tuotteet menevät kaupaksi. On tietysti toinen asia ovatko hinnoittelun lopputulokset eli tuotehinnat yrityksen tai yrittäjän kannalta mielekkäitä eli liiketaloudellisesti kannattavia.

Alkuun

Tekn. lis. Tapio Tuominen

Platina - metalleista jaloin Platinan historia ei ole yhtä pitkä, värikäs ja verinen kuin kullan ja hopean, mutta platinakin on aiheuttanut riittävästi ryöstöjä ja murhia, ja se on myös ollut salakuljetuksen ja keinottelun kohteena. Platinaa on käytetty maksuvälineenä, lahjoina ja lahjuksina, sillä on hankittu paavien, ruhtinaiden ja naisten suosiota, ja nykyäänkin se on kansainvälisessä politiikassa muiden platinametallien ohella tärkeä tekijä. Vaikka platina on maankuoressa yhtä yleinen kuin kulta - platinaakin on keskimäärin n. 0,005 g tonnia kohti - ja se rikastuu kullan tavoin jokien hiekkaan huomiotaherättävinä, hopeanvärisinä, kiiltävinä ja raskaina hippuina, ei sillä varhemmin ollut merkittävää käyttöä, koska sitä ei pystytty sulattamaan. Platinaa on muinaisessa Egyptissä käytetty joissakin koristeesineissä, mutta kirjallisia mainintoja siitä ei ole. Yksittäisiä platinahippuja on egyptiläisistä kultaesineistä löydetty jo 1400-luvulta eKr. alkaen ja Thebestä on löydetty 600-luvulta eKr. peräisin oleva kulta- ja hopearasia, jossa on platinasta taottu kapea koristeliuska. Etelä-Amerikan pohjoisosissa Andien rinteillä asuvat intiaanit olivat jo ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina, kauan ennen espanjalaisten tuhoaman suuren inkavaltion syntyä oppineet valmistamaan koruja kulta-platinaseoksista ja jopa pelkistä platinahipuista. Kun espanjalaiet valloittajat 1500-luvun alkupuolella saapuivat nykyisen Kolumbian rannikolle, huomasivat he, että monien jokien kultahuuhtomoissa oli kullan seassa hopeanvärisiä metallirakeita, joita ei pystytty käsittelemään ja jotka tekivät kullankin käsittelyn vaikeaksi ja kalliiksi. Tätä metallia alettiinkin kutsua espanjan plata- (hopea) sanan diminutiivina “vähähopeaksi”, platinaksi. Tämä sana on myöhemmin ollut pohjana lähes kaikkien kielten platinaa tarkoittavalle sanalle. Euroopassa ei platinaa vanhalla ja keskiajalla lainkaan tunnettu. Ensimmäinen kirjallinen maininta siitä on vuodelta 1557, jolloin italialainen Julius Caesar Scalinger kuvaa metallia “jota ei pystytä sulattamaan tulella eikä espanjalaisten taidolla”. Espanjan Uudessa maailmassa harjoittaman suljetun maan politiikan vuoksi tuli platina Euroopassa tunnetuksi vasta lähes 200 vuotta myöhemmin, kun espanjalainen Don Antonio de Ulloa vuonna 1748 ilmestyneessä matkapäiväkirjassaan kuvasi tarkemmin platinan ominaisuuksia, ja kun Eurooppaan saatiin platinasta näytteitä tiedemiesten tutkittaviksi. Nykyinen Kolumbia oli 1700-luvun alkupuolelta vuoteen 1819 ainoa platinan lähde tuotannon ollessa lopulta n. 1 tonni vuodessa. Varsinainen käyttö oli aluksi hyvin vähäistä. Hinnaltaankin se oli aluksi hopeaa halvempaa. Koska platina kuitenkin liukeni sulaan kultaan sen tiheyttä pienentämättä, soveltui se erinomaisesti kultaesineiden, -harkkojen ja -rahojen väärentämiseen. Espanja kielsikin 1750-luvun puolivälissä platinan viennin ja määräsi tuotetun platinan heitettäväksi takaisin jokiin. Vuonna 1819 löydettiin platinaa Uralin kultakaivoksista, ja vuodesta 1825 olikin Venäjä tärkein platinantuottaja tuotannon noustessa vuoteen 1843 mennessä 3,5 tonniin vuodessa. Kun muuta käyttöä sille ei keksitty, lyötiin Venäjällä vuosina 1828-45 n. 15 tonnia platinaa 3, 6 ja 12 ruplan platinakolikoiksi. Kun 1860-luvulla todettiin kansainvälisten metrijärjestelmään perustuvien mittastandardien tarpeellisuus, päätettiin ne valmistaa metalliseoksesta, jossa on 90 % platinaa ja 10 % iridiumia. Tästä seoksesta valmistettiinkin v. 1879 metrin ja kilon prototyypit, joita säilytetään Kansainvälisessä mitta- ja painotoimistossa Sevres’n kaupunginosassa Pariisissa. Platinan käyttö ja siten myös hinta nousivat noin vuodesta 1880 lähtien, kun alkoi sen käyttö kemianteollisuuden katalyyttinä sekä sähkö- ja hammastekniikassa. Kun platinan hinta vuonna 1870 oli noin neljäsosa kullan hinnasta, oli se vuonna 1900 sama kuin kullalla ja vuonna 1912 jo yli kaksinkertainen. Kun tärkeimmän tuottajamaan, Venäjän, vallankumous katkaisi maan platinatuotannon muutamaksi vuodeksi, nousi platinan hinta 1920-luvun puolivälissä kultaan verrattuna lähes kuusinkertaiseksi ja putosi 1930-luvulla takaisin noin kaksinkertaiseksi. Nykyään on platinan hinta vain hieman kullan hintaa korkeampi. Platinan lähteinä olivat aluksi Kolumbian ja Venäjän kultaplatinahuuhtomot ja -kaivokset. Nyttemin, 1900-luvun alkupuolelta lähtien, tärkeimmiksi ovat tulleet nikkelikuparimalmit, joissa platinametalleja usein esiintyy merkittäviä määriä. Ylivoimaisesti tärkein platinantuottaja nykyään on Etelä-Afrikka, jonka osuus vuotuisesta n. 130 - 140 tonnin tuotannosta on n. 75 - 80%. Toisena on Venäjä n. 15 %:n osuudella, ja pienempinä tuottajina vastaavat lähinnä Kanada, Yhdysvallat ja Kolumbia lopusta tuotannosta. Suomessa tuotti Outokumpu Oy 1980-luvun alussa metallista platinaa keskimäärin noin 100 kg vuodessa; nykyään viedään muualle puhdistettavaksi nikkelin- ja kullantuotannon välituotteita, joissa on muutama sata kiloa platinaa vuodessa. Todettakoon vielä, että Lapin kullanhuuhdonnan sivutuotteena on otettu talteen kaikkiaan n. 1 kg platinahippuja. Kaikkiaan arvioidaan maailman platinatuotannon tähän mennessä olleen noin 4000 tonnia, josta yli puolet on tuotettu viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Tärkeimmät platinan käyttökohteet ovat autojen pakokaasukatalysaattorit ja korut, joiden molempien osuus käytöstä on n. 40 %. Todettakoon, että platinakoruista n. 90 % myydään Japanissa! Muita käyttökohteita ovat mm. kemian- ja öljyteollisuuden katalyytit ja sähkötekniikka. Hammaslääketieteessä oli platinan käyttö vielä ennen toista maailmansotaa hyvin merkittävää: esim. Yhdysvalloissa käytettiin 1930-luvulla n. 15 % platinasta hammastekniikassa. Viime vuosikymmeninä on palladium kuitenkin huomattavasti halvempana korvannut sen sekä kulta- että hopeaseoksissa. Kultaplatinaseokset ovat kuitenkin vielä yksi valuseosten perustyyppi. Kulta-platinapäällepolttoseokset ovat sen sijaan hintansa vuoksi menettäneet merkityksensä. Kaikkiaan käytetään platinaa hammastekniikassa nykyään arviolta vain noin 1 tonni vuodessa.

Alkuun

Sanna Lassila ja Benny Sundqvist Syventävien opintojen seminaarityö HIVTHOL Syksy 1995

Nopea suulaen levitys Olemme molemmat työskennelleet oikomislaboratoriossa ja olemme nähneet monenlaisia oikomiskojeita. Näin syntyi ajatus tehdä seminaarityö oikomislaitteesta. Otimme yhteyttä tuttuun (ja kärsivälliseen) oikomishoidon erikoishammaslääkäriin, hän lupasi kutsua meidät paikalle, kun kiinnostava potilastapaus tulee vastaan. Seuraamamme potilas oli RME - hoidon (rapid maxillary expansion, nopea kitasauman levitys) tarpeessa. Olemme seuranneet työn eri vaiheita 10 kuukauden ajan ja ottaneet kuvia hoidon aikana. Seminaarityössämme käsittelemme RME -kojetta, hoidon eri vaiheita ja kojeen valmistuksta laboratoriossa. RME - kojetta (rapid maxillary expansion, nopea kitasauman levityskoje) käytetään poikittaiseen yläleuan laajentamiseen avaamalla suulaen keskisaumaa. Hoito on melko helppoa ennen nuoruusikää ja sen aikana, ei kuitenkaan ennen premolaarien puhkeamista. Mahdollisuudet menestyä toimenpiteessäh ovat lähes 100% ennen 15. ikävuotta. Sen jälkeen hoidon onnistumisprosentti laskee, koska säikeet pitävät suulaen saumaa tiukemmin kiinni. Potilailla, joilta avataan suulaen keskisauma, on usein ankaraa ahtautta hammaskaaressa ja yleensä hoito vaatii premolaarin poistoa, jotta hampaat saadaan oiottua. Ensimmäiset premolaarit tarvitaan RME - kojeen ankkuripaikoiksi, joten hampaita poistetaan vasta lateraalisen laajenemisen jälkeen. Joissakin tapauksissa suulakisauman laajentaminen tuo riittävästi tilaa oikaisuun, eikä hampaita tarvitse poistaa. Suulakisaumaa ei ole kuitenkaan viisasta laajentaa sellaisilla henkilöillä, joilla jo on normaalin kokoinen yläleuka. Suulakisauman avausta käytetään pääsääntöisesti ristipurennan korjaamiseen: ahtaan yläleuan kokoa lisätään. Yhteenveto RME - kojetta käytetään ristipurennan, hammaskaaren ahtauden ja suulaen kapeuden korjaamiseen. Potilaamme purenta korjaantui toimivaan okkluusioon, yläleuka leveni suhteessa alaleukaan ja hampaille tuli hieman lisää tilaa. RME - hoidon jälkeen potilaalta poistetaan yläneloset ja oikaistaan hampaat kauniiseen riviin. Oli erittäin kiinnostavaa seurata oikomishoitoa kliiniseltäkin puolelta, vaikkakaan hoitoa ei päästy seuraamaan loppuun asti, koska se jatkuu vielä pari vuotta. Kiitämme kärsivällisestä opetuksesta ortodontian erikoishammaslääkäri Helena Pettistä, laboratoriotyöskentelystä hammasteknikko Peter Sundqvistiä ja tietenkin potilastamme.

Alkuun

EHT Juha-Pekka Marjoranta

Oikomishoidon kojeet käyttäjän ilona ja laboratorion riesana? Mitkä ovat niitä hammaslaboratorion vahvoja osaamisen alueita, joilla pärjää vielä pitkälle ensi vuosituhannellekin? Suun hoidon osa-alueista ortodontia ja implantologia ovat vahvoilla etsittäessä tällaisia kohteita. Oikomishoidon kojeet kiinnostavat laboratorioita, sillä niiden valmistaminen ei vaadi suuria laiteinvestointeja eikä niiden valmistukseen käytetä huippukalliita osia tai materiaaleja. Oikomishoidon kojeisiin paneutuminen vaatii sen sijaan laboratoriolta perehtymistä moniin rinnakkaisiin menetelmiin ja mukautumista oikojahammaslääkärien yksilöllisiin "käsialoihin". Oikomishoidon erikoishammaslääkärien lisäksi ovat monet terveyskeskuslääkärit perehtyneet ortodontiaan niin, että antavat oikomishoitoa itsenäisesti tai erikoishammaslääkärin ohjauksessa. Kunnat määrittelevät itse, millaiset virhepurennat otetaan hoitoon ja mitkä hoidot asiakas joutuu itse kustantamaan. Osa kunnista ostaa kaikki erikoishammashoidon palvelut yksityissektorilta. Oikomishoidon kehittymisen myötä ovat schwartzin levy tyyppiset irtokojeet jousineen ja lukkoineen väistyneet ja kiinteät kojeet, joissa voimavaikutusta antavat elementit liimataan suoraan hampaiden pinnoille yleistyneet. Siirtojen jälkeinen retentiovaihe hoidetaan kuitenkin yleisesti irtokojeella. Laboratorioiden onneksi ovat renkaiden avulla kinnitettävät kojeet kuten quad- ja bihelixit, linguaali- ja palatinaalikaaret sekä suulaen nopeat levittäjät yleistyneet voimakkaasti. Myös erilaiset aktivaattorit, twinblocit ja korottavat splitit ovat tulleet suosituiksi. Kaiken perusta oikomishoidon kojeissa laboratorion kannalta on "kohteen näkökulmasta oikein valittu metallilanka ja hallittu juotos". Akryyliosia voidaan hioa ja lisätä vastaanotolla, mutta metalliosat ja juotokset joko toimivat tai aiheuttavat ongelmia. Yleisin korjaustoimenpide oikomislaboratoriossa on murtuneen juotoksen uusiminen. Labiaalikaarilanka, joka on 0,7 mm:n vahvuinen, joutuu muotoontaivutuksen ja juottamisen lisäksi kestämään hammaslääkärin aktivoinnit ja käyttäjän käsittelyt. Jos kojeen sisäänsovitus on hamkalaa, voi rikkoontuminen olla seurausta materiaalin normaalista väsymisestä. Aloita instrumenteista, joilla taivutat lankaa. Kuluneet tai särmikkäät pihdit voivat aiheuttaa metallilankaan syviä naarmuja tai painanteita. Lanka väsyy painanteista poikki huomattavasti nopeammin. Laajat kaarimuodot ovat hyvä tehdä sormin "hivelemällä", sillä pihdeillä pakotettu muoto työstökarkenee ja käyttäytyy myöhemminkin eri tavoin kuin lanka muista kohdin. Tee hyvä juotos. Kahden pyöreän langan yhteen juottaminen silloin, kun langat ovat herkästi oksidoituvaa terästä ja ohuen muotonsa takia myös herkästi meltoontuvia, on vaativaa työtä! Jos juottamisen aikana tapahtuu yksikin virhe, palautuu koje takuuaikana varmasti laboratorioon. Valitse oksidoitumisen ehkäisijäksi fluksi, joka toimii juuri sinun valitsemiesi lankojen kanssa. Fluksin toimivuus ja käyttäytyminen liekin alla on syytä testata. Valitse lämpölähde siten, että juotostapahtuma ei veny liian pitkäksi ja aiheuta lankojen meltoontumista. Markkinoilla on tarjolla useita juotosbunseneita, -kyniä ja -pistooleita. Ne kaikki eivät kuitenkaan toimi juotostilanteessa riittävän hyvin. Vaatimuksena on saada säädettyä erittäin terävä liekki, jonka lämmitysteho on riittävä. Esivalmistele juotostilanne hyvin. Pystyt tarkkailemaan ja ohjaamaan lämmityksen etenemistä kohteessa ja viemään juotteet hehkuvaan kohtaan juuri oikealla hetkellä. Aistisi ja raajasi osoittautuvat kuitenkin riittämättömiksi, jos joudut samanaikaisesti korjaamaan juotoskappaleiden asentoa tai tukemaan työalustaa. Varmuuden maksimointi juotoksen pitävyyteen on usein paikallaan. Käytä juotetta niin paljon, että juotoskohdassa langat jäävät kokonaan juotteen sisään. Langat repeävät helposti irti laihasta juotteesta. Jos langat ovat fluksista huolimatta oksidoituneet, ei kemiallista liitosta synny juotteen ja langan välille. Mekaanista retentiota voi lisätä myös karhentamalla langat juotoskohdasta. Pistehitsaus ennen juottamista mahdollistaa juottamisen vapaasti ilman työmallia, mutta lankojen pistehitsatut kohdat ovat arkoja murtumiselle ja niiden on siksi jäätävä ehdottomasti juotteen sisään. Labiaalikaari on herkin murtumaan poikki juuri juotoskohdan tai voimakkaan taivutuskohdan vierestä. Juotoskohdan voi tehdä ylileveäksi ehkäisemään murtumista. Laadunvarmistusta ja ongelmien ennaltaehkäisyä on myös se, että keskustelet hammaslääkäriasiakkaasi kanssa valmistuksen teknisistä pullonkauloista. Jos hammaslääkäri aktivoi labiaalikaarta tukematta sitä pihdeillä tai lapsi soittaa retentiokojeella vieteribluesia voit joutua takuulaskun maksajaksi syyttä suotta. Oikomiskojeiden luonteeseen tosin kuuluu rikkoontua silloin tällöin - annetaan niille edelleenkin se perusoikeus!

Alkuun

Sari Soini ja Teppo Kariluoto

Flexidy - maistuva materiaali Flexidy on ruiskuprässättävä etyleeni- ja vinyyliasetaattipohjainen termoplastinen materiaali. Ominaisuuksiltaan aine muistuttaa luonnonkumia. Se on myrkytöntä eikä allergisoi. Se ei juurikaan vety, sietää happoja ja emäksiä eli ph-vaihtelua ja on lisäksi kudosystävällinen. Ainetta on saatavilla kolmea eri koostumusta, kaikki eri kovuutta. Tämän ansiosta laboratorio pystyy käyttämään ainetta erilaisiin tarkoituksiin, kuten joustavuutta vaativiin ortodontisiin töihin. Aineen kolmesta eri versiosta kovaa suositellaan käytettäväksi erityisesti purentakiskoihin, hammassuojiin ja muihin jäykkää materiaalia vaativiin töihin. Puolikovaa versiota puolestaan suositellaan erityisesti joustavuutta vaativiin knatologisiin töihin. Sen lisäksi se sopii myös esimerkiksi sukeltajien suukappaleiden materiaaliksi. Pehmeä eli joustavin koostumus on käytössä miellyttävää potilaalle. Sitä voidaan käyttää silloin, kun työ saa olla joustava. Riippuen siitä, kuinka paljon töitä aineella tehdään, on valittavissa kolme erilaista työvälinejärjestelmää. Edullisin vaihtoehto, Flexipress sisältää käsin ruuvattavan ruiskun ja siihen kytkettävän erikoisvalmisteisen kyvetin. Materiaali lämmitetään kuumalla vedellä. Orthopress puolestaan on sähköpneumaattinen laite, joka säästää aikaa ja sopii varsinkin laboratorioille, joissa tehdään paljon tällaisia töitä. MG-Newpress on sarjan monipuolisin laite, jota voidaan käyttää myös Dental D-materiaalin kanssa. Muuten laite on verrattavissa Orthopressiin, ainakin mitä Flexidyn valmistamiseen tulee. Valmistus tapahtuu seuraavasti: mallista tehdään työmalli, työ vahataan ja kyvetoidaan annostellaan tarvittava määrä materiaalinappeja ja työ prässätään kun työ on jäähtynyt, se voidaan viimeistellä ja kiillottaa tavallisilla laboratoriotyökaluilla Materiaalit ja värit ovat läpinäkyviä, joten työn istuvuus on helppo tarkistaa. Asiakkaiden iloksi värejä on peräti yhdeksän: kirkas, vihreä, sininen, pinkki, keltainen, purppuranpunainen, musta, punainen ja neonkeltainen. Värin lisäksi voi valita myös mieleisensä Aromflexmaun, tarjolla on viisi erilaista: minttu, mansikka, sitruuna, omena ja tutti frutti. Eri yhdistelmämahdollisuuksia on siis 45 joka kovuudelle. Siitä vaan potilaan kanssa valitsemaan!

Alkuun

Lyhennelmä valmistajan esitteestä kääntänyt HT Ilkka Tuominen

DENTAL D - kuumamuokattava monikäyttömuovi Dental D on ruiskuprässättävä termoplastinen muovi, joka on monomeerivapaa polyoxymethyleeni. Materiaalin prässäys tapahtuu MGNEWPRESS laitteella 220 celsius asteen lämpötilassa. Käyttökohteita Dental D materiaalille ovat mm. hampaan väriset esteettiset pinteet osaproteeseissa, irtosillat (Nesbit) ja tilansäilyttäjät, erilaisten leikkausten jälkeen tehtävät väliaikaiset osaproteesit, väliaikaiset kruunut ja sillat, erilaisten oikomiskojeiden muoviosat sekä nastapilarit. Ensimmäiset Dental D:stä valmistetut pinteet osaproteeseihin tehtiin Italiassa jo vuonna 1986. Dental D on myrkytön allergiavapaa muovi ja sen kulumiskestävyys on hyvä lisäksi materiaali säilyttää muotonsa hyvin. Materiaali on erittäin joustavaa, mikä mahdollistaa pinteiden asettamisen hyvinkin suuriin allemenoihin ja silti proteesi on helppo asettaa paikoilleen. Dental D:n elastisuus sallii pinteen vääntämisen monta millimetriä ja silti pinne palautuu täysin alkuperäiseen muotoonsa. Muovipinteen etuihin lukeutuu myös se ettei se kuluta pinnehammasta. Hampaanvärinen pinne etenkin etualueenhampaissa on huomattava esteettinen etu, jos vertailukohdaksi otetaan perinteinen metallinen pinne. Dental D muovista pystytään valmistamaan lukuisat laboratoriotekniset työt yhdestä materiaalista. Värivalikoimista löytyy 23 eri hampaanväristä muovia ja kuusi erilaista punasävyä, lisäksi valmistetut proteesit voidaan karakterisoida maaliväreillä. Käytettäessä Dental D muovia osaproteesien valmistukseen, ei allemenojen vahaukseen tai peittämiseen tarvitse kiinnittää huomiota siinä määrin kuin esim perinteistä metallirunkoja valmistettaessa. Muovimateriaalista valmistettu proteesinrunko on joustava ja helppo asettaa paikalleen suussa. Valmistettaessa Dental D muovista irtosiltoja ovat hampaanväriset pinteet ja oklusaalituet luonnollisen näköisiä, koska metalliosia ei tarvita. Lisäksi voidaan irtosilta maalata tehosteväreillä täysin oman hampaiston väriseksi. Sisäpilareita valmistettaessa voidaan Dental D materiaalia hyödyntää esim. kokokeraamisia kruunuja tehtäessä. Dental D:n dentinimäinen väri ei vääristä koko keraamisen kruunun värejä kuten metallinen nastapilari voi usein tehdä. Lisätietoja materiaalista: Dentaires puh 016 - 319 368.